Uutiset ja blogit

Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja, teknologisesta omavaraisuudesta, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaava komissaari Henna Virkkunen istuu työhuoneessaan komission Berlaymont-rakennuksen yläkerroksessa.

Virkkusen vastuulla on varmistaa, ettei Eurooppa jää jälkeen tekoälykehityksessä, mutta ongelmia riittää. Eurooppa kärsii laskentakapasiteetin puutteesta. Esimerkiksi Yhdysvalloilla on jo kaksinkertainen datakeskuskapasiteetti EU:hun verrattuna. Lisäksi kolme yhdysvaltalaista yritystä hallitsee jo 65:tä prosenttia EU:n pilvipalvelumarkkinoista.

Virkkusen mukaan riippuvuus ulkopuolisista toimijoista heikentää eurooppalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia ja uhkaa Euroopan digitaalista suvereniteettia.

Muutaman viikon kuluessa avautuu kisa, jonka pitäisi ratkaista paljon. Se käynnistää yhden EU:n historian suurimmista investointihankkeista. Pian avautuva kilpailu ratkaisee, mihin maihin nousevat Euroopan ensimmäiset tekoälygigatehtaat. Ne ovat massiivisia tekoälylaskentakeskuksia, joiden avulla Eurooppa pyrkii kuromaan kiinni Yhdysvaltojen ja Aasian etumatkaa.

Tulevissa gigatehtaissa on noin 100 000 huippuluokan AI-prosessoria. Niiden avulla voidaan kouluttaa ja ajaa kaikkein suurimpia niin sanottuja frontier-malleja, jotka vaativat moninkertaista tehoa perinteisiin datakeskuksiin verrattuna.

Virkkusen mukaan gigatehtaita tarvitaan, koska ilman niitä Eurooppa ei pysty kehittämään omia huipputason tekoälymallejaan.

”Laskentakapasiteetti on tällä hetkellä iso pullonkaula tekoälyn kehittämiselle.”

Virkkunen kertoo, että Euroopassa toimii noin 8 000 tekoälyä kehittävää startupia, mutta niillä ei ole riittävästi pääsyä laskentaan. Mallien koulutus seisoo jonotuslistoilla, ja osa yrityksistä joutuu viemään kehitystyönsä EU:n ulkopuolelle, yleensä Yhdysvaltoihin.

Jättimäisiä infrahankkeita

Kun komissio avasi viime vuonna gigatehtaiden esihakuikkunan, vastauksia tuli valtava määrä: 76 alustavaa hakemusta 16 jäsenmaasta. Samaan aikaan tiedetään, että lopullisia gigatehtaita voidaan perustaa maksimissaan vain viisi.

”Se toi meille tosi positiivisen haasteen”, Virkkunen sanoo.

Hän kertoo, että hakijat eivät aluksi tienneet toistensa suunnitelmista, joten komissio on sittemmin kannustanut jäsenmaita suurempien konsortioiden muodostamiseen.

Virkkusen mukaan gigatehdashakuprosessin viimeistely on parhaillaan käynnissä.

”Varmaan menee vielä muutama viikko, ennen kuin se avataan”, hän arvioi.

Hankkeen mittakaava on poikkeuksellinen.

”Nämä (gigatehtaat) ovat Euroopan isoimpia infrahankkeita, joita olemme koskaan tehneet.”

Jokaisen gigatehtaan arvioitu kustannus on vähintään 2–3 miljardia euroa. Rahoituksesta 70 prosenttia tulisi yksityisiltä sijoittajilta ja 30 prosenttia EU:lta ja jäsenmailta.

”Ei ole realistista, että kymmeniä tällaisia gigatehtaita investoitaisiin Eurooppaan”, Virkkunen sanoo.

Tekoälytehtaita eli pienempiä julkisesti rahoitettuja keskuksia, on parhaillaan kehitteillä 19. Myös Suomen Lumi-supertietokone saa oman tekoälylaajennuksensa, mutta silti tämäkään kapasiteetti ei riitä.

”Meillä on jo nyt kysyntää kuusinkertaisesti siihen nähden, mitä voidaan tarjota, ja vaikka kaikki 19 uutta tekoälytehdasta valmistuvat, päästään vasta viidennekseen siitä, mitä yritykset tarvitsisivat”, Virkkunen sanoo.

Gigatehtaat toisivat 4–5 kertaa enemmän laskentatehoa kuin tavalliset tekoälytehtaat. Niiden on tarkoitus muodostaa Euroopan oma tekoälylaskennan perusta, joka olisi vastine Yhdysvaltojen ja Aasian hyperskaalan datakeskuksille.

Pohjoismaiden konsortio

Suomi hakee Nokian vetämällä yrityskonsortiolla omaa gigatehdasta. Konsortioon tulee mukaan Baltian maita sekä mahdollisesti muita Pohjoismaita.

Kauppalehden haastattelussa Suomen gigatehdaskonsortioon kuuluvan Viron digiministeri uskoi vahvasti Nokia-vetoisen hankkeen menestysmahdollisuuksiin.

”Yhdessä Suomen kanssa olemme selvästi Euroopan eturintamassa, koska meillä on erittäin turvallinen ja yhteen toimiva tietoinfrastruktuuri”, Viron digi- ja oikeusministeri Liisa-Ly Pakosta sanoi.

Komission varapuheenjohtajana Virkkunen ei voi luvata Suomelle erityskohtelua, muttei sulje pois Suomen menestysmahdollisuuksia gigatehdaskisassa.

”Olennaista on käyttötarve ja investoreiden valmius. On aina hyvä asia, jos useampi jäsenmaa tulee yhteen ja katsoo, mitä etuja voidaan tuoda.”

”Me joudumme menemään kriteerien mukaan, joita parhaillaan viimeistellään, ja sen jälkeen parhaat hankkeet valitaan”, Virkkunen sanoo.

Pelissä Euroopan tulevaisuus

Gigatehdashankkeissa on kyse Euroopan tulevaisuudesta, ja siitä, miten kovassa kansainvälisessä kilpailussa pärjätään.

”Tämä on keskeinen kysymys Euroopan selviytymiselle”, Virkkunen myöntää.

Ilman laskentakapasiteettia Eurooppa menettää innovaatioita, kun investoinnit karkaavat ja startupit joutuvat viemään ideansa muihin maihin. Siksi komissio valmistelee gigatehdashankkeen rinnalla myös teknologiasuvereniteettipakettia, jossa arvioidaan, että Euroopan on kolminkertaistettava datakeskuskapasiteettinsa nykyiseen nähden tulevina vuosina. Samalla myös energiankulutuksen pitäisi pysyä kurissa.

Virkkunen kertoo, että gigatehtaiden valmistelu tehdään yhdessä Euroopan investointipankin kanssa, koska komissiolla ei ole kokemusta näin massiivisten hankkeiden arvioinnista.

”Nämä pitää tehdä tosi huolellisesti, mutta samalla toivon, että haku saadaan pian auki. Kilpailu on kovaa, ja kapasiteetin ratkaiseminen on osa meidän teknologista kilpailukykyämme”, komission varapuheenjohtaja sanoo.

Ukrainan asevoimat on ottanut käyttöön yhden maailman voimakkaimmista haupitseista, kertoo paikallinen United24 Media.

Maavoimien 52. erillinen tykistöprikaati kertoi torstaina käyttävänsä nykyään amerikkalaisvalmisteista 203 millimetrin M110A-haupitsia. Haupitsin tehtävänä on suorittaa suurikaliiberisia iskuja vankkarakenteisiin tai korkea-arvoisiin maaleihin.

Uutinen ei kerro kaluston määrää, mutta viime lokakuussa uutisoitiin Kreikan suunnitelmista lähettää reserveistään yhteensä 60 kappaletta M110A2-haupitseja sekä 150 000 tykistökranaattia Ukrainaan. Arvatenkin kyse on tästä kalustosta.

Alkuperäinen M110 otettiin Yhdysvaltain maavoimien käyttöön vuonna 1963. Se oli aikanaan suurin itseliikkuva haupitsi maavoimien arsenaalissa.

M110 oli operatiivisessa käytössä muun muassa Vietnamin sodassa. Myöhemmät versiot kantavat nimiä M110A1 ja M110A2.

Manuaalisesti operoituna hyvin koulutettu miehistö kykeni ampumaan haupitsilla lyhytaikaisia purskeita jopa 2–4 projektiilin minuuttivauhdilla. Tyypillinen pidemmän ajan tulinopeus oli yksi kranaatti kahdessa minuutissa.

Standardiammusten kantama on maksimissaan 16 mailia. Rakettimoottorilla varustettujen ammusten kantama on 19 mailia.

M110-haupitsi painaa 31,2 tonnia. Sen maksiminopeus on 30 mailia tunnissa. Moottorina on kahdeksansylinterinen 405 hevosvoiman Detroit-dieselmoottori.

Haupitsia operoidaan 13 hengen miehistöllä, joista yksi on kuljettaja, kaksi ampujaa ja kaksi lataajaa. Näiden lisäksi toisella ajoneuvolla liikkuu kahdeksan hengen tukiosasto.

Panssarointi on paksuudeltaan 1,3 cm.

Sinänsä haupitsi jää vielä varsin kauaksi maailman suurimmista tykistöaseista. Ykkössijaa pitävät hallussaan natsi-Saksan 1 350 tonnia painavat, 800 millimetrin Schwerer Gustav ja Dora, joita käytettiin toisen maailmansodan itärintamalla kesäkuusta 1942 alkaen.

Puolustusvoimilla on käytössään maksimissaan 155 millimetrin tykistöaseita.

PV:n käyttämän määritelmän mukaan käsite haupitsi on vakiintunut tarkoittamaan suhteellisen lyhytputkista, suurella korotuskulmalla ja yleensä alle 20 kilometrin etäisyydelle ampuvaa tykkiä.

Haupitsien putken pituus on yleensä alle 30 kertaa kaliiperi. Eri maissa nykyisin käytössä olevat haupitsit ovat kaliiperiltaan 105–203 millimetriä. Tyypillisimmät venäläiset kaliiperit ovat 122 ja 152 millimetriä, läntiset puolestaan 105 ja 155 millimetriä.

Lue myös:

Insinööriliitto valmistelee ostotarjouksen tekemistä kaikista ammattikorkeakouluista, joita joku yliopisto ei ole vielä ostanut.

Tällä hetkellä on menossa prosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.

”Ajatuksena on jättää kilpaileva tarjous ja katsoa, mihin se johtaa”, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoo tiedotteessa.

”Yliopistot ovat jo hankkineet omistukseensa useita ammattikorkeakouluja. Niiden omistukseen sisältyy kuitenkin riskejä ja ongelmia, joiden pahenemista on syytä ryhtyä estämään.”

Insinööriliitto pelkää, että yliopistojen alaisuudessa ammattikorkeakouluja uhkaa hidas näivettyminen ja opintojen laadun heikkeneminen. Liitto haluaa varmistaa, että ammattikorkeakoulujen vapaus säilyy ja työelämälähtöinen koulutus kehittyy.

”Yliopistot ovat ammattikorkeakouluille kaikkea muuta kuin hyviä omistajia, koska ne pyrkivät ohjaamaan rahoituksen yliopistoille ja vähentävät näin työelämälähtöisten tutkintojen arvoa ja tasoa. Akateemisen ja työelämälähtöisen korkeakoulutuksen jaon hämärtyminen on ammattikorkeakouluille kohtalokasta. Tämä kehitys täytyy pysäyttää”, Salo sanoo.

Salon mukaan kukaan ei toistaiseksi ole pystynyt osoittamaan mitään hyötyjä siitä, että yliopisto toimii omistajana. Sen sijaan ammattikorkeakoulun yleiskustannukset ovat nousseet yliopistojen omistuksessa, tutkimus- ja kehitysrahat ovat ohjautuneet yliopistoille ja erityisesti tekniikan alalla tutkintojen sisällöt ovat muuttuneet yksipuolisesti tiedeperusteisiksi.

”Valmistelemme ostotarjousten jättämistä vakavalla mielellä. Ei voi olla niin, että kuntien vetäytyessä ammattikorkeakoulujen omistuksesta ne automaattisesti päätyvät niiden kehityksen kannalta huonojen omistajien käsiin”, Salo sanoo.

Salon mukaan kaupungit ovat julkisia toimijoita, joiden pitää reagoida Insinööriliiton ostohalukkuuteen.

Hänen mukaansa ammattikorkeakouluista on järjestettävä tarjouskilpailu, johon kuka tahansa voi osallistua.

”On epäselvää, ovatko jo tähän mennessä toteutuneet kaupat menneet olemassa olevien lakien mukaisesti. Tämä on tarkoitus selvittää”, Salo sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimii kaikkiaan 22 osakeyhtiömuotoista ammattikorkeakoulua:

Lue lisää:

​

Akuston esilämmityksestä on tullut sähköautoissa sellainen vakiovaruste, että ilman kyseistä ominaisuutta autolle ei voi juurikaan kaupallista menestystä odottaa.

Vaikka autoissa olisi akuston esilämmitys, ei se silti ole aina taannut kuluttajien odottamaa pikalatausnopeutta kaikissa sääolosuhteissa. Asiantuntijoiden mukaan tämä uhkaa sähköautojen yleistymistä kylmissä ilmastoissa, ellei siihen puututa.

Vaikka akuston esilämmityksestä on tullut sähköautoissa standardi, nykyinen tapa lämmittää akku ennalta määrättyyn 25 celsiusasteeseen ennen latausta on Volvon yhteistyökumppanin Breathe Battery Technologiesin mukaan "liian joustamaton" todellisiin ajotilanteisiin.

Liian jäykkä toteutus

Ongelmia syntyy, jos kokemattomammat sähköautoilijat ajavat laturille ilman navigaattoria tai muuttavat ajosuunnitelmiaan viime hetkellä. He saattavat tällöin kohdata yllättävän hitaita latausnopeuksia ymmärtämättä täysin syytä autonsa heikkoon suorituskykyyn.

Analyytikoiden mukaan haaste ei ole vain tekninen, vaan se vaikuttaa suoraan kuluttajien luottamukseen sähköautoja kohtaan. Ilman nykyistä mukautuvampia akunhallintastrategioita sähköautot uhkaavat saada maineen epäluotettavina talviautoina juuri Suomen ja Ruotsin kaltaisilla markkinoilla, joilla valmistajien on osoitettava autojen toimivuus ympäri vuoden.

Ratkaisuna mukautuva lataus

Volvon uusi EX60-malli hyödyntää brittiläisen startup-yhtiö Breathe Battery Technologiesin kehittämiä algoritmeja, joiden avulla auto säätää akun virranhallintaa dynaamisesti. Volvon mukaan tämä pitää akuston ihanteellisella toiminta-alueella kaikissa sääolosuhteissa.

Ongelmana "sokea" lämmitys

Nykyisten esilämmitysstrategioiden keskeinen ongelma on se, että akku lämmitetään tiettyyn tavoitelämpötilaan, ja pikalataus alkaa vasta sen jälkeen.

”Ellei auto ole kytkettynä laturiin, jokainen akussa kohonnut lämmitysaste verottaa käytössä olevaa energiamäärää, minkä kuljettaja kokee toimintamatkan pienenemisenä”, Breathe Battery Technologiesin pääarkkitehti Jingyi Chen kertoo Automotive News Europelle.

Useimmat sähköautot eivät aloita akun lämmitystä, ellei kuljettaja ole asettanut latauspistettä navigaattorin kohteeksi tai kytkenyt esilämmitystä manuaalisesti päälle.

Breathen mukaan turvallinen pikalataus on kuitenkin mahdollista jo akun sisäisen lämpötilan ollessa 10–15 astetta oletusarvoisen 25 asteen sijaan.

”Tämä siirtymä oletusarvoisesta 25 asteen lämmityksestä turvalliseen lataukseen paljon alhaisemmissa lämpötiloissa voi mullistaa talvilatauksen suorituskyvyn”, Chen sanoo.

Merkittävä etu pakkaskeleillä

Volvon insinöörien Ruotsissa tekemissä kylmän sään testeissä mukautuva lataus nopeutti lataustapahtumaa nollan asteen tuntumassa jopa 48 prosenttia.

Kuljettajalle tämä näkyy yksinkertaisesti siten, että auto tuntuu vähemmän herkältä kylmälle. Mukautuva lataus parantaa myös energiatehokkuutta. Chenin mukaan akun lämmittäminen vain noin 10 asteeseen 25 asteen sijaan säästää energiaa niin paljon, että se tuo noin 16 kilometriä lisää toimintamatkaa.

Tulevaisuuden näkymät

SBD Automotiven vanhempi konsultti Robert Fisher arvioi, että Breathen teknologia antaa valmistajille mahdollisuuden "venyttää rajoja itsevarmemmin". Hänen mukaansa 10–15 vuoden kuluttua kaikissa ajoneuvoissa on todennäköisesti kyky ottaa talteen ylimääräistä lämpöä matkustamosta akun käyttöön ulkoilman sijaan.

Gartnerin tutkimusjohtaja Pedro Pacheco korostaa, että teollisuuden on luotettava muuhunkin kuin esilämmitykseen sään vaikutusten eliminoimiseksi.

”Ihannetapauksessa teollisuuden tulisi siirtyä akkuteknologiaan, joka on vähemmän herkkä lämpötilalle. Lisäksi ajoneuvoihin tulisi sisällyttää enemmän älyä, jotta ne voisivat itsenäisesti ennakoida kuljettajan latausaikeet”, Pacheco toteaa.

Jopa kahden keskikokoisen ydinvoimalan verran sähköntuotantoa, lähes 150 tuuliturbiinia, sähköä laskennallisesti noin 350 000 omakotitalolle vuosittain ja seitsemän miljoonaa euroa kiinteistöveroa vuodessa Korsnäsin kunnalle.

Luvut ovat hätkähdyttävät. Ne ovat Vattenfallin suunnittelemasta suuresta, Vaasan rannikolle sijoittuvasta merituulivoimahankkeesta, joka odottaa muutaman vuoden kuluttua varsinaista investointipäätöstä.

Jos Vattenfallin pitäisi päättää asiasta nyt, niin lopputulema olisi hyvin todennäköisesti kielteinen. Useamman miljardin euron kokoinen investointi jäisi tekemättä.

”Hyvin hankala olisi päätöstä nykytiedon valossa tehdä”, sanoo Vattenfallin Suomen-toimitusjohtaja Iiro Rinta-Jouppi.

”Hämmästyttävää”

Yksi epäröinnin syy on Rinta-Joupin mukaan jo koettu ja edessä oleva mittava byrokratia.

Vattenfall on pyörittänyt Korsnäsin merituuliprojektia nelisen vuotta ja on nyt ympäristövaikutusten arvioinnin vaiheessa, eikä matka ole hankkeen osalta ehkä kuin puolivälissä.

”On hämmästyttävää, miten vaikeaksi Suomessa on tehty se, että joku haluaisi tuoda maahan rekkakaupalla rahaa”, Rinta-Jouppi sanoo.

Vattenfall on laskujensa mukaan projektin aikana virallisessa yhteydessä kymmenkuntaan ministeriöön ja kymmeniin eri viranomaisiin. Niiltä haetaan lupia ja lausuntoja.

Jokaisella on omat vaatimukset prosesseista. Rinta-Jouppi kuvaa tilannetta ”oravanpyöräksi”.

”Kymmeniä eri toimijoita, joiden tehtävänä näyttää olevan enemmänkin epäily ja hidastaminen kuin investoinnin edistäminen.”

Hän muistuttaa, että kilpailutilanne on kuitenkin Euroopassa merituuli-investointienkin osalta todellisuutta.

Esimerkiksi Iso-Britannia, Saksa ja Hollanti ovat ryhtyneet yhteistyöhön sitoutumalla Korsnäsin hankkeeseen nähden noin 50-kertaisen eli sadan gigawatin tuulivoimainvestointien läpivientiin Pohjanmerellä.

Lupaprosessit hoidetaan näissä maissa Rinta-Joupin mukaan enemmänkin yhden luukun kuin kymmenien toimijoiden periaatteella.

”Tuo tavoiteltu merituulivoiman lisärakentamisen määrä on jo niin merkittävä, että investointirahat menevät helposti sinne. Jos näin tapahtuu, Suomi uhkaa jäädä rannalle soittelemaan”, Rinta-Jouppi sanoo.

Tämän pitäisi olla sähkön hinta

Toinen epäröintiä aiheuttava syy on sähkön kysyntä. Sitä tarvitaan lisää, jotta hintakin kipuaisi tasolle, jolla investoinnin voi perustella.

Rinta-Joupin mukaan hinnan ei tarvitse nousta keskieurooppalaiselle tasolle, mutta nykyiset jopa miinuspuolella käyvät hinnat eivät tee investointiyhtälöstä tervettä.

”Jos kuluttajahinta olisi tuollaiset viidestä kymmeneen senttiä kilowattitunnilta, sillä voitaisiin jo päästä liikkeelle”, hän arvioi.

Viime vuonna sähkön keskihinta oli neljä senttiä. Suomessa oli Euroopan halvin sähkö.

Toinen puoli asiasta on kuitenkin se, että näkymä päästöttömästä ja kohtuuhintaisesta sähköstä on omiaan tuomaan Vattenfallinkin kaipaamaa sähkön uutta kysyntää eli teollisia investointeja Suomeen.

Rinta-Joupin mukaan avomerituulivoiman investointiaikeiden realisoituminen, pumppuvoiman kehittäminen, vesivoiman ylläpitäminen ja kulutusjoustot ovat teoriassa vaihtoehto uudelle ydinvoimalalle, jota ei ainakaan Fortumin mukaan voi rakentaa ilman valtion tukea.

Suomen uusiutuvat -yhdistyksen sivuston mukaan Suomessa on kehitteillä useita merituulivoimahankkeita pitkin Suomen länsirannikkoa. Yhtään ei ole vielä rakenteilla.

Rinta-Joupin mukaan Vattenfall on kiinnostunut merituulivoimasta sen hyvän hyötysuhteen vuoksi.

Merituulivoiman toiminta-ajasta peräti 90 prosenttia voidaan käyttää sähköntuotantoon, kun maatuulivoiman hyötysuhde jää parhaimmillaan noin 50 prosenttiin. Ydinvoimalla hyötysuhde on merituulivoimaakin korkeampi.

Merelle rakennettavat yksiköt ovat myös tarpeeksi suuria ja tuuliolosuhteet vakaammat kuin maalla. Miinuspuolena ovat kalliit sähkön siirtokustannukset.

Rakennejärjestelyt mahdollisia

Kauppalehden selvityksen mukaan tuulivoimayhtiöt ovat hätää kärsimässä. Niiden kannattavuus on kuralla.

Vuonna 2024 tuulivoimayhtiöt tekivät 543,6 miljoonan euron liikevaihdolla peräti 243,6 miljoonan euron nettotappion.

Tällaisten lukujen valossa on hyvin mahdollista, että alalla tapahtuu yritysjärjestelyjä ja toimijoita tippuu pois.

”Totta kai rakennejärjestelyt ovat yksi tapa edetä, mutta me keskitymme avomerituulivoimaan. Uskomme, että sieltä on saatavissa suuruuden ekonomiaa, mitä maalta on vaikea saada”, Rinta-Jouppi sanoo.

Vattenfall julkistaa pääsiäisen jälkeen tarkempia työllisyysvaikutusarvioita Korsnäsin hankkeestaan. Rinta-Jouppi arvioi, että investointipäätös on kypsä vuonna 2030–2032.

Projektin suunnitteluun ja luvitukseen menisi siten kymmenisen vuotta ja itse toteutukseen enintään neljä vuotta.

”Jos vaikka tuo luvitus kestäisi sen minkä rakentaminen, niin se olisi jo järkevällä tasolla”, Rinta-Jouppi sanoo.

Käynnissä oleva Iranin sota ja sen aiheuttama öljykriisi vaikuttavat suomalaisten talouteen monella eri tavalla. Vaikutusten laajuus riippuu täysin siitä, kuinka pitkäksi kriisi venyy.

Lähi-Tapiolan pääekonomisti Hannu Nummiaron mukaan käynnissä on kaksi kriisiä samanaikaisesti: energian hintasokki sekä häiriö tuotantoketjuissa.

Öljyn saatavuuden hankaloituminen on vaikuttanut öljyn hintaan, joka on nostanut esimerkiksi polttoaineen hintoja. Hyvää on se, ettei maakaasun hinta ole noussut hallitsemattomasti ja siten sähkön hintoihin osunut vaikutus on jäänyt alhaisemmaksi kuin Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022.

Tuotantoketjushokki on vasta tulossa, ja sen laajuutta on hankala ennakoida etukäteen.

Laivoilla kestää noin kuukausi kuljettaa rahtinsa Hormuzinsalmesta, joten vaikutuksia voi hiljalleen alkaa näkyä. Nummiaron mukaan on mahdollista, että yritykset ovat varautuneet tuotantoketjujen häiriöihin ja pystyvät paikkaamaan tilannetta ainakin jonkin verran varastoja tyhjentämällä. Jos kriisi pitkittyy, seurauksena voi olla kovakin hintojen nousu.

Häiriöt tuotantoketjuissa vaikuttavat laajasti eri alueilla, alkaen teollisuudesta. Öljy ja maakaasu ovat raaka-aineina monissa eri tuotteissa, kuten esimerkiksi lannoitteissa. Lannoitteet vaikuttavat siihen, mitä kylvetään ja mitä on saatavilla elintarviketeollisuudessa. Elintarvikkeiden hintoihin vaikuttaa myös energian hinta, koska tuotannossa tarvitaan paljon energiaa.

Vaikutuksia voi näkyä myös esimerkiksi muovintuotannossa, lääketeollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Lisäksi vaikutuksia voi olla alkuaineiden, kuten heliumin ja rikin, saatavuudessa, joita tuodaan Qatarista. Heliumia käytetään esimerkiksi magneettikuvauksissa ja puolijohteiden valmistuksessa.

Kaikki vaikutukset yhdessä voivat aiheuttaa Nummiaron mukaan stagflaatiota, eli tilanteen, jossa hinnat nousevat, mutta talous ei kasva.

”Energian hinnannousun ja tuotantohäiriöiden takia hinnat nousevat ja se heikentää talouskasvua. Kaikki nyt riippuu siitä, kuinka kauan tämä kestää”, Nummiaro sanoo.

Jos kriisi päättyisi nyt, vaikutukset jäisivät pieniksi, vaikka hintojen nousua onkin jo näkynyt esimerkiksi polttoaineissa. Euroopan keskuspankin skenaarioiden mukaan vaikutukset vaihtelevat tilanteen vakavuudesta riippuen. Vakavassa skenaariossa inflaatio voi kiihtyä ensi vuonna 4,8 prosenttiin öljyn hinnan kohoamisen seurauksena.

Vakavassakin skenaariossa vuositasolla talouskasvu pysyy positiivisena, mutta Eurooppa ajautuisi tekniseen taantumaan vuoden 2026 toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä.

”Kotitalouksien näkökulmasta stagflaatio on todella huono skenaario”, Nummiaro sanoo.

Nummiaron mukaan sodan jatkuminen voisi vaikuttaa myös korkoihin ja sitä kautta suomalaisten talousnäkymiin.

”Huonoin skenaario on, jos sota kiihtyy, inflaatio nousee ja keskuspankit nostavat korkoja pitääkseen inflaatio-odotukset ja siten inflaatiokierteen loitolla. Tällöin taantuma muuttuu syvemmäksi. Korot vaikuttavat myös asuntomarkkinoihin, joiden toipuminen voisi edelleen lykkääntyä. Kevätaurinko voisi houkutella näytöillä, mutta koronnostot voisivat tuoda pienen takatalven tuntua.”

Osakkeet reagoivat ensimmäisenä

Ylipäätään useilla peräkkäisillä kriiseillä on huono vaikutus kotitalouksiin. Jatkuva epävarmuus aiheuttaa kulutuksen lykkäämistä parempiin aikoihin ja siten hidastaa talouskasvua. Toisaalta hintojen nousu myös heikentää kuluttajien ostovoimaa.

Nummiaro pitää 90-prosenttisesti todennäköisenä skenaariona sitä, että tilanne Hormuzinsalmella lientyy jollakin tavalla lähiaikoina. Kymmenen prosentin todennäköisyydellä tilanne vielä pahenee nykyisestä.

”Kuitenkin tämä liennytysskenaario on todennäköisempi, ja jos se tapahtuu, niin energian hinnasta poistuu riskipreemio ja energian hinta tulee alaspäin. Se näkyy sitten jo heti seuraavana kuukautena kuluttajahinnoissa.”

Nummiaron mukaan kuluttajien tulee nyt sopeuttaa talouttaan hintojen heiluntaan, eli käytännössä lykätä välttämättömiä hankintoja, mikäli oma talous on ottanut iskua bensiinin hinnan noususta.

Nummiaro ei näe tarvetta poliittisille toimille, koska kriisi ei ole ainakaan vielä edennyt niin pahaksi.

”Tämä shokki ei ole läheskään samanlainen kuin Ukrainan sodan alkamisesta aiheutunut shokki, jolloin ihmisten talous saattoi mennä ihan kuralle. Minusta tämä energiashokki ei ole alkuunkaan saman tyyppinen, että tähän pitäisi reagoida jollakin tukitoimilla.”

Selkeimmin ja nopeimmin öljykriisin vaikutus näkyy sijoituksissa, sekä osakemarkkinoilla että korkosijoituksissa. Markkinat olivat laskusuunnassa koko maaliskuun, mutta Nummiaro ennakoi jo käännettä, mikäli tilanne Hormuzinsalmella helpottuu.

”Itse näen sen niin, että osakemarkkinoilla maaliskuu oli alas, ja huhtikuu on ihan selvästi ylös.”

Juttu on julkaistu alun perin marraskuussa 2024. Julkaisemme sen nyt pääsiäisen kunniaksi uudelleen.

Sota käy kalliiksi, ja niin myös sodan harjoittelu. Yhden laukauksen hinta kuitenkin vaihtelee tavattoman paljon vain noin 50 eurosentin hintaisesta rynnäkkökiväärin patruunasta miljoonien eurojen ohjuksiin.

Tekniikka&Talous selvitti hintatiedot kolmestatoista Suomen Puolustusvoimien käyttämästä ammuksesta tai ampumatarvikkeesta sekä karkeita arvioita kahdesta muusta ampumatarvikeluokasta.

Alla esitetyt hinnat tarkoittavat uusien ammusten marginaali­kustannuksia. Paljonko tulee yhden uuden hinnaksi, kun valtiollinen toimija tilaa ammuksia isoissa erissä?

Hinnat koottiin julkisista lähteistä pääasiassa toteutuneiden kansainvälisten kauppojen mukaan. Tärkein yksittäinen lähde oli Yhdysvaltain asevoimien alainen virasto DSCA, sillä Yhdysvalloissa tiedot asekauppojen hinnasta ovat enemmässä määrin julkisia kuin monessa muussa maassa.

Puolustusvoimat kieltäytyi kommentoimasta julkisista lähteistä hankittuja hinta-arvioita.

Hintatietojen etsiminen paljasti eräänlaisen paradoksin. Helpoimmin tietoja löytyi yhtäältä kalliista huipputeknisistä ohjuksista, joiden hankinnoista täytyy usein tehdä poliittinen päätös. Toisaalta tietoa löytyi helposti henkilökohtaisten aseiden patruunoista, sillä niitä vastaavia tuotteita myydään yleisesti myös siviileille.

Esimerkiksi 12,7x99 mm kaliiperin raskaan kiväärin patruunasta löytyi tieto RK62-rynnäkkökiväärin patruunan (7,62x39 mm) lisäksi. 12,7 mm luoti maksaa suuruusluokassa 4 euroa kappaleelta. Tämä kaliiperi on monessa maassa raskain siviileille sallittu.

Sen sijaan keskihintaiset eli muutaman sadan tai tuhannen euron tarvikkeet näyttävät jäävät julkisuudelta osittain katveeseen. Tämän hintaluokan ammuksista ei tarvitse välttämättä tehdä poliittisia päätöksiä, mutta tuotteita ei myöskään voida myydä siviilimarkkinoilla.

Yhdessä tapauksessa pääsimme arvioimaan hinnan itse sen pohjalta, että tuote on rakenteeltaan niin yksinkertainen. Suomalainen telamiina näet koostuu lähes silkasta umpinaisesta trotyylistä eli tnt:stä.

Niinpä laskimme telamiinan hinnan sen 10 kilogramman massasta ja tnt:n kilohinnasta (20–30 €/kg). Lopulliseen hinta-arvioon 400–700 euroa päädyttiin lisäämällä räjähdysaineen kustannuksiin arvaus muiden osien ja valmistusprosessin hinnasta.

Puolustusvoimien uudemmat panssarimiinat – pohjamiina ja moniherätepanssarimiina – ovat todennäköisesti moninkertaisesti tai jopa monikymmenkertaisesti perinteistä telamiinaa kalliimpia.

Kaikkein niukimmin tietoa – ei oikeastaan lainkaan – saimme selville kevyiden konetykkien patruunoista, vaikka tällaiset kaliiperin 20–35 mm aseet ovat yleisiä erilaisissa taistelukoneissa.

Puolustusvoimien arsenaalissa Horneteissa on 20 mm kaliiperin Vulcan-tykki ja F-35-hävittäjässä 25 mm GAU-22A. Rynnäkköpanssarivaunu CV9030 käyttää 30 mm tykkiä. Ilmatorjuntakanuuna 35 ITK 88:n kaliiperi on nimensä mukaan 35 mm.

Näissä ammukset eivät ole yleensä pelkkiä luoteja eli umpimetallia, vaan niissä on erilaisia yhdistelmävaikutuksia (esim. panssaria läpäisevä ydin ja lisäksi räjähdettä sisällä).

Tietojen puutteessa päädyimme suuruusluokka-arvioon 20–500 euroa kappaleelta riippuen koosta ja siitä, miten monimutkainen rakenne ammuksella on.

Kertasinkojen hinnat löytyivät sitä vastoin yllättävän helposti. Monille varusmiehille tuttu kevyt kertasinko eli tuttavallisemmin ”kes” maksaa noin 3000 euroa kappeleelta. Raskaan kertasingon eli Apilaksen hintahaitarin arvioimme julkisten lähteiden pohjalta 4000–12 000 euroon.

Edullisimmatkin ohjukset ovat paljon kalliimpia kuin perinteiset ”tyhmät” ammukset. Eurooppalaisen panssarintorjuntaohjus Nlaw’n suhteellisen edullinen alle 100 000 euron hinta pistää mielenkiintoisesti silmään verrattuna yhdysvaltalaiseen vastaavan kokoluokan ilmatorjuntaohjukseen, puolen miljoonan euron Stingeriin.

Nlaw’n ja Stingerin hinnat, samoin kuin muutkin hinnat, ovat ajankohdan suhteen vertailukelpoisia. Kaikki tiedot koottiin mahdollisimman uusista, vuotta 2022 uudemmista lähteistä, sillä nykyinen kiristynyt maailmantilanne on nostanut monien ammusten hintaa rajusti.

Esimerkiksi mainittu Stinger-ohjus maksoi 2010-luvun lopulla vain 120 000 euroa, suunnilleen saman mitä Nlaw nykyisin.

Mistä saa isoimman räjähdyksen per euro?

Taulukosta alta nähdään, että räjähdysenergian hinta tulee edullisimmaksi telamiinassa. Tämä ei tietenkään yllätä.

Sen sijaan se ei liene yhtä itsestään selvästi arvattavissa, että kranaatinheittimen ja kenttätykistön kranaatit tulevat iskuenergiaansa suhteutettuna selvästikin halvemmiksi kuin rynnäkkökiväärin laukaus.

Kuvat: Puolustusvoimat, paitsi seuraavat: M31A1 GMLRS Britannian puolustusministeriö, Tykistö­kranaatti 155 mm Yhdysvaltain maavoimat, Aim-9X ja Aim-120 Yhdysvaltain merivoimat.